Muistan, kuinka lukion aikana ja sen jälkeen oli vaikea miettiä, mitä halusi lähteä opiskelemaan. Muistan kerran tokaisseeni siskolleni, että niin monet asiat kiinnostavat, joten on vaikea päättää, mitä tekisi. Aloitettuani vahingossa journalistiopinnot vihasin aluksi haastattelujen tekemistä. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin huomasin niiden edut. Sain tutustua moneen uuteen ihmiseen ja asiaan, joihin en olisi muuten tutustunut.
Olen aina halunnut tehdä työtä, jonka kautta voisi jotenkin vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Toivottavasti vieläpä positiivisesti. Niinpä Kudokseen tulevia artikkeleita romanipolitiikasta ja Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteesta on mielenkiintoista työstää. Valko-Venäjä-juttua tehdessäni huomasin taas yhden opintoihini liittyvän edun, joka on ehkä samanaikaisesti myös taakka: asiat ja ihmiset tulevat paljon lähemmäksi. Henkilökohtaiset tarinat eivät kosketa vain lukijaa vaan suurissa määrin myös toimittajaa. Pelko, epäoikeudenmukaisuus ja vääryydet tulevat henkilökohtaisella tavalla silmien eteen haastatellessa oikeita ihmisiä, jotka ovat kokeneet nämä asiat omakohtaisesti, omassa elämässään. Kudoksessa pääsette lukemaan kahden haastateltavan omakohtaisia tarinoita Valko-Venäjän nykyisestä ihmisoikeustilanteesta. Kummatkin heistä elävät yhteiskunnassa, jossa ihmisoikeudet eivät ole itsestäänselvyyksiä kuten täällä Suomessa. Kumpikaan heistä ei ole silti luovuttanut. Eikä aiokaan. Artikkelissa luodaan myös lyhyt katsaus tämän vuoden joulukuussa järjestettäviin presidentinvaaleihin Valko-Venäjällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti